Meidän jouluvietto alkoi tietysti pikkujouluilla, jotka järjestimme shishassa (missäpä muuallakaan?). Tehtiin saksalaista glögiä ja keksejä (pipartaikinan olisi pitänyt odottaa se yö). Keksit tosin paloivat mutta glögi oli hyvää. Ja koko baariin laitettiin soimaan suomalainen reggae, eli raappana ja jukka pojan silkkii pauhasi kajareista vesipiippua siemaileville bolivialaisille.
Nuorin host-veljeni Luis matkusti jouluksi perheensä luo Kuubasta, ja jouluaattona matkustimme Serranoon. Jouluaattona työskentelin vielä aamupäivän orpokodissa. Meinasi siinä joulumieli mennä, kun meitä kiellettiinkin leikkimästä lasten kanssa ja ottamasta niitä syliin! Niin, paikalla oli yksi ärsyttävimmistä hoitajista, joka mukaan lapset itkevät niin paljon kun lopetamme leikkimisen (itse olen koko tästä asiasta hieman eri mieltä...). Ei me kuitenkaan haluttu katsoa reunasta vain ettei lapset satuta itseään joten haalimme paljon palikoita laatikoista ja lapset pääsivät yhdessä rakentelemaan niistä. Kaikki leikkivät, kukaan ei itkenyt eikä kukaan ollut sylissämme. Kaikki siis tyytyväisiä. Juan Carlosista kuoriutui aivan älyttömän taitava rakentaja, sillä on varmaan joku päättelykykylahjakkuus tai jokin! Paikalle tuli jokin yritys lahjoittamaan paljon lahjoja. Pari päivää ennen joulua orpokotiimme on tullut paljon vierailijoita yrityksistä lahjoittamaan leluja, kenkiä, ruokaa. Lapset olivat saaneet myös joulun.
Illalla lähti bussimatkani Lean, Julin ja Luisin kanssa. On tapana heittää keksejä ikkunasta köyhille lapsille bussin ikkunasta. Lapset kököttävät tien pientareella odottamassa jotain herkkuja. (Joulua edeltävänä viikkona köyhät perheet ovat kiertäneet ovelta ovelle kysymässä vanhoja leluja tai vaatteita lahjaksi lapsille ja perheet -kuten meidän perhe- yleensä myös heille jotain antavat.) Meillä oli myös iso paketti mukana pieniä keksipusseja, ja koska minä satuin istumaan ikkunan vieressä, minulle nakitettiin tämä tehtävä. Ikkunani oli rikki eikä se auennut, joten väänsin käteni takana olevaan ikkunaan. Tämä oli sitten kuin penkkariajelu part 2 ja voi kuinka iloiseksi ne lapset tulivatkaan kun bussista lensi yksi keksipussi per lapsi. Pimeni ja matka jatkui ohuesti nukkuen.
Muu perhe sekä Jonathan (mikä olisikaan serrano ilman Jonathania??) ja hänen kaverinsa Julia olivat tulleet jo edellisenä päivänä Serranoon ja kun saavuimme, olivat Jonathan ja Julia jo kännissä. Muutkin jo kadulla juhlimassa. Otimme teetä, olimme väsyneitä ja vaihdoimme Lean kanssa siistimmät vaatteet, sillä suuntana oli joulukirkko! Kello oli yksitoista illalla ja kirkko oli melko täynnä. Alttarin viereen oltiin rakennettu Jeesuksen seimi ja muita lavasteita. Maa oli täytetty heinällä. Ihmiset veivät sinne omat nukkensa jumalanpalveluksen ajaksi (syytä minulle ei koskaan selvinnyt. somebody knows?). Pappi puhui rennosti, ja sanoi: "Eikö olisikin sopivaa, jos laulettaisiin syntymäpäivälaulu jeesukselle? Onhan nyt hänen syntymäpäivänsä!" Luulin sen olevan vitsi. Pian kirkossa kuitenkin raikui "Paljon onnea Jeesus, paljon onnea vaan.."
Jumalanpalveluksen jälkeen jäimme hengaamaan kirkkoon, ja saliin tuli tanssijoita. Niin, jouluna kadulla on tapana tanssia soittajat mukana. Jonathankin liittyi tanssiin! Tästä menimme käymään nopeasti kotona ja sitten minä, Lea, Luis ja Jonathan suuntasimme Serranon yöelämään. Kävimme tsekkaamassa yhden karaokepaikan, mutta paikka oli pieni ja meno huono. Etsimme toisen. Matkalla törmäsimme plazan penkillä istuviin Keviniin (ranskalainen jätkä, joka asuu shishassa) ja Borikseen, jotka
olivat tulleet jouluksi Serranoon. Jouluna serrano on myös täynnä turisteja Boliviasta, sillä serranon joulu on tunnettu; Se on kolmen päivän karnevaali, jolloin tanssitaan kaduilla ja niin nuoret kuin vanhatkin ovat yötä päivää juomassa.
Liityttiin siinä sitten niiden seuraan, juotiin fernet ja mentiin baariin. Tämä karaokepaikka oli suuri, ihmiset tanssivat ja välillä joku lauloi. Musiikki oli hyvää. Siellä yö sujuikin sitten kivasti.
Seuraavana päivänä mentiin Lean kanssa ostamaan bussiliput Sucreen seuraavalle päivälle. Ja ketkä tapasimmekaan kadulla? Boriksen ja Kevinin, jotka olivat vieläkin kännissä. Heillä ei ollut yösijaa yölle, joten he olivat fiksuina nukkuneet hieman plazalla ja miettineet, minne mennä. "Siellä koti, missä valo" oli toinen tokaissut. Risti valaisi kirkkaana koko kylää pienen vuoren päältä (joka kylää ja kaupunkia valaisee risti) ja sen huomatessaan olivat pojat päättäneet kavuta sinne. Nukkuneet siellä tunnin ja tulleet sitten takaisin. Ja sitten olikin jo valoisaa.
Mentiin plazalle nelistään hengaamaan ja pojat yrittivät vähän nukkua nurmikolla huonolla menestyksellä. Boriksen oli tarkoitus palata jo samana päivänä takaisin kaupunkiin. Mentiin sitten kotiin teelle ja katsomaan tanssia kadulla perheen kanssa. Lähdin Luisin ja muutaman serkun kanssa kiertelemään ja suunnattiin chicha-tehtaalle, jossa joimme yhden kannullisen. Kadulla tanssijat tulevat tanssinsa päätteeksi hörppäämään yleensä chichaa. Mekin menimme vähän tanssimaan seurueen päätteeksi kadulle ja Valeria-serkku yritti opettaa askeleita. Palattiin Luisin kanssa takaisin talolle, tarkoitus oli levähtää vähän ja lähteä taas yöhön, mutta se sitten nukahti eikä herännyt. Leakin väsytti joten minä lähdin Jonathanin ja Julian kanssa kadulle. Plazalla oli paljon tanssijoita ja tietysti Kevin ja Boris. Eipä se ollutkaan mennyt vielä. Kevinin kanssa liityttiin yhteen tanssiporukkaan ja tanssittiin vähän (katujen tanssit ovat helppoja, paljolti käsi kädessä hyppelehtimistä ja pari pyörähdystä). Matkattiin vielä samaan karaokebaariin ja Julia lauloi. Sitten edellisiltaa aikaisemmin kotiin.
Torstai-päivä oli älyttömän lämmin. Lea suuntasi juoksulenkille ja minä Himenan ja äidin kanssa läheiselle nurmikentälle jalkapallopeliä katsomaan. Vanhat miehet pelaamassa kömpelösti. Joukkueet oli muodostettu siten, että Serranosta Sucreen muuttaneet muodostivat yhden joukkueen ja toiset kaupungit toisen. Kaikki kuitenkin alunperin Serranosta kotoisin. Hauskaa oli katsottavaa ja niin näytti olevan myös pelaajilla. Himena ja äiti huutelivat paljon kannustuksia. Kuumuus väsytti ja kellokin kävi, joten suuntasimme takaisin talolle jatkamaan ruoanlaittoa. Halusin kävellä vielä Serrano-kirjainten luokse (jotka sijaitsevat vuoren rinteessä) , mutten yksin.
Ruoan jälkeen lähdettiin minä, Lea ja Luis kirjaimille. Reitti vuoren rinteessä olikin rankempaa kuin ajattelin. Kirjaimet koostuvat valkoisista maalatuista kivistä. Alunperin nimi on laitettu vuorelle, jotta kylään saapuvat näkevät, minne ovat tulleet. Luis kertoi, että nuorempana, kun kirjaimet oltiin muodostettu suurista liikuteltavista kivistä, (nykyään jotenkin kiinnitetty maahan, ettei pysty liikuttamaan) hän oli kaverinsa kanssa tullut kirjaimille ja muuttanut serrano-sanan serradoksi (cerrado=suljetttu). Seuraavana päivänä oli tullut poliisi.
Ylhäällä katseltiin maisemia ja ihmeteltiin. Aikaa oli vielä ennen bussin lähtöä, joten halusin kiivetä vielä ristille, joka valaisi Serranon kylää toisella kukkulalla. Lea ei jaksanut enää mukaan tulla, joten lähdin sinne Luisin kanssa. Ostettiin yhdet oluet, juteltiin kaikenlaista ja palattiin talolle. Pakkasin laukkuni ja olikin jo aika suunnata sucreeta päin. Muut jatkaisivat joulun viettoa vielä muutaman päivän. Äiti antoi munkkirinkeleitä matkaevääksi ja hyppäsimme bussiin. Bussissa toivoin, että olisin jäänyt vielä muutamaksi päiväksi pidempään. Nyt välit perheeseeni tuntuvat (vihdoin) hyviltä ja mietin bussissa surullisena, miten haikeaa tulee olemaan viimeisenä päivänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti