Hei me leivotaan!

Nyt todella oli perhekeskeinen viikonloppu. Lauantain ja sunnuntain vietin kokonaan vain neljän seinän sisällä leipoen. Tehtiin aamusta iltapäivään erilaisia keksejä ja leipiä ensi viikonloppua varten, sillä silloin on pyhäinpäivä, dia de todos santos. Boliviassa se on suuri ruoan ja juoman juhla, ja tottakai muistetaan myös kuolleita läheisiä. Juhlasta kerron vielä enemmän ensi viikonlopun jälkeen, sitten kun tiedän, mitä kaikkea tapahtuikaan! Menemme vihdoin Serranon kylään, josta perheeni suku on kotoisin. Pikkuleipiä on nyt ihan älyttömästi, niitä kai annetaan muille, mutta toivon, että myös me saamme osamme. Vaivaa on todella nähty.



Lauantaina menin aamupäivällä leipomisen välissä katsomaan taas Erneston peliä, mutta tällä kertaa he hävisivät, vaikka pelasivatkin tosi hyvin. Ja Ernesto maalivahtina torjui monet maaliyritykset. Ja sitten neljältä koitti veljentyttömme, Rafaelan, 4-vuotissynttärit. Sitä ennen puhalsimme paljon ilmapalloja ja valmistelimme juhlaa. Ja onnekseni porukkaa ei ollut niin paljon kuin Mateon synttäreillä. Juttelin vieraiden kanssa aika paljon ja hekin saattavat tulla Serranoon viikonloppuna. Ja tottakai oli hieno kakku.

Illaksi olimme suunnitelleet suuria bileitä, sillä kaverimme, Cristian, oli viettämässä viimeistä viikonloppua sucreessa. Tiistaina oli hänellä suunta kohti Saksaa, menee sinne asumaan ja töihin. Mutta: häneltä murtui jalka lauantaina päivällä, kun oli Magin kanssa joella. Joten suunnitelmat kaatuivat siihen. Ja Lea oli kipeänä, joten minäkin jäin kotiin, vaikka meinasi vähän mieli mennä viihteelle. Sunnuntaina jaksoikin herätä aikaisin ja taas leipomaan (kello oli jotain puoli yhdeksän aamulla). Siinä se viikonloppu sitten menikin.

------------------------xxx---------------------------

Kesä on tuloillaan, ja niin myös sateet. Jos emme ensimmäisestä kerrasta oppineet, niin sitten ainakin toisesta. Tiistaina päätimme mennä vihdoin pitkästä aikaa tanssitunnille, joten sovin Lean kanssa näkevän puoli seitsemän (tunnit alkavat 19:15). Kun lähdimme töistä, alkoi sataa. Ei onneksi kovin paljon, sellaista tasaista ripottelua. Ukkonenkin jyrähteli ja töissä kun lapset söivät, meni valot puoleksi tunniksi. Näin Lean ja menimme ennen töitä vielä kahvilaan. Alkoi sataa aivan kaatamalla ja ukkostaa ja salamoida rajusti. Juoksimme lopulta tanssistudiolle, mutta paikka oli pimeänä. Odotimme katoksen alla puolisen tuntia, ja juoksimme sitten kotiin. Kotona olimme litimärkiä. Ei muuta kun vaatteet vaihtoon ja sitten perheen kanssa juttelemaan niitä näitä. Vaatteeni, jotka olin ripustanut maanantaina pesemisen jälkeen kuivumaan, olivat tietysti ulkona ja aivan märkiä.

Keskiviikkona oli uusi yritys tanssituntien suhteen, kun sääkin näytti paremmalta. Mentiin tunnille, mutta opettaja kertoi, ettei niitä enää ole. Ainoastaan aikaisemmin, kuudesta seitsemään. Suunta siis kotiin. Ja matkalla alkoi taas kaatosade ja ukkonen. Taas kotiin ja tällä kertaa Lean vaatteet olivat jääneet ulos pyykkinarulle...

Kesä Boliviassa on hyvin lämmin ja sateinen. Sadekausi osuukin juuri tälle ajalle, jonka täällä vietän. Onneksi päivisin on yleensä lämmin ja aurinkoa, ja yöllä sitten ukkostaa ja sataa. Sade on oikeastaan aika kiva, eipä toivottavasti lopu vesi kotoolta.