Koitti taas viikonloppu ja päätimme lauantaina tehdä päiväretken vesiputouksille, Las siete cascadas:lle (seitsemän vesiputousta). Perjantaina oli yhden projektini vapaaehtoisista, saksalaisen Verenan, viimeinen ilta Sucressa, joten tottakai sitä oltiin juhlistamassa. Kahden tunnin yöunien jälkeen kello seitsemän aamulla heräsin lauantaina ja kahdeksalta näimme Magin keskustassa. Otimme bussin Q ja matkasimme tunnin sen päätepysäkille pieneen kylään. (Netissä tietoa etsiessä sanottiin, että pitää ottaa taxi Sucreesta kylään, mutta bussimatka maksaa tosiaan vain 1,5bs.) Sitä seurasi piiitkä kävely maantiellä ylös alas vuoristossa. Ohjeistuksenamme oli vain, että kävelkää kylästä niin kauan kunnes vastaan tulee joki ja silta. Joen vartta pääsemme ensimmäiselle vesiputoukselle. Kävelimme varmaan tunnin eikä vettä näkynyt missään. Viimein tuli vastaan silta, mutta missä joki? Lähdimme kulkemaan joen pohjaa pitkin ja kävelimme ja kävelimme. Pieniä vesilätäkköjä siellä täällä mutta ei niissä pystyisi uimaan. Ja netissä luki että uimamahdollisuus. Tovin käveltyämme löysimme vähän suuremman lätäkön, siihen ehkä voisi pulahtaa. Epätoivo oli jo suuri, joten päätimme leiriytyä siihen. Magi kaivoi laukustaan itse tekemänsä makaronisalaatin meille ja minä puolestani suuren, sinisen muovikankaan.
Kauan sitten jonkun oli tarkoitus järjestää naamiaisbileet, jonne myös meidät oltiin kutsuttu. Innoikkaina ostimme sitä varten tarvikkeen asuihin, eli minä ostin muovikankaan - tarkoituksena oli tehdä siitä pyrstö merenneidolle. No, bileitä ei sitten koskaan ollutkaan mutta onneksi nyt tuli toinen tilaisuus leikkiä kalaa. Minulle taiteiltiin siis muovista pyrstö ja hyppäsin lätäkköön bikineissäni. Lätäkkö syveni nopeasti ja hiekka pohjassa vajosi sitä mukaa kun siihen astui. Vesi oli täynnä pieniä ötököitä ja jaloissa vilisi pieniä kaloja tai jotain. Pieni pettymys suurista kauniista vesiputouksista katosi nopeasti, sillä hauskempaa tuskin ei olisi voinut olla. Magi yritti ohjeistaa, miten mun kuuluisi olla, kun hän yritti saada hienoja kuvia. Muovi meinasi koko ajan tippua jaloistani, sillä teipin unohdin kotiin. Ja se myös nousi kokoajan pinnalle ja sitä piti sitten yrittää saada laskettua sopivasti. Magi ja Lea sai "mahtavan" idean - he leikkasivat ananaksesta minulle bikinit...
Monien valokuvien ja auringonottotuntien jälkeen päätimme lähteä takaisin päin. Pidempi kävely olisi saattanut tuottaa tulosta vesiputouksien suhteen, mutta olimme tarpeeksi uupuneita ja tyytyväisiä saavuttamaamme, että koti tuntui ihan kivalta. Ja kello oli jo kaksi. Tie tuntui loputtomalta ja aurinko porotti kuumuuttaan ja reitti oli lähes kokoajan vain ylämäkeä. Takaamme tuli truck ja Lea kysyi, jos voisimme hypätä vähäksi aikaa taakse lavalle. Ja kävihän se. Me tytöt istuimme ja kyyti oli kova! Tuuli heitteli hiuksiamme ja mutkissa olo oli kuin huvipuistolaitteissa. Pääsimme pahimman ylämäen ylös ja vähän enemmänkin ja hyppäsimme pois. Muchas gracias, gracias, gracias! Kävelimme ja takaamme tuli isompi truck. Tarkoituksenamme oli ottaa bussi takaisin sucreen, mutta truckin kuljettaja kysyi, josko olemme menossa kaupunkiin ja kyyti maksaisi vain kaksi bolivianoa. Hyppäsimme siis taas taakse lavalle. Matkustaminen truckilla on hauskaa ja niin etelä-amerikan style: turvallisuus ei ole niin tarkkaa vaan kaikki ovat rentoja ja huolettomia. Ja se on jotain, mitä jokaisen, joka tulee boliviaan tai etelä-amerikkaan, pitää kokea. Ehdottomasti!
Kaupunkiin päästyämme karu todellisuus iski silmiimme: olimme aivan punaisia auringosta. Menimme nopeasti Magille vaihtamaan vaatteet ja sitten park Bolivar:iin syömään jäätelöt. Kotona iso kerros aurinkorasvaa iholle.
Vimpula pikku merenneito <3 kuulostaa kivalta päivältä! :)
VastaaPoista