Elämä Sucressa

Sucre on ihana kaupunki. Se on paljon pienempi ja rauhallisempi kuin La Paz ja opin nopeasti liikkumaan paikasta toiseen. Talot ovat kauniin valkoisia ja ilta-aurinko on älyttömän kaunis. Täällä bussit muistuttavat enemmän Suomen joukkoliikennettä, vaikka pysäkkejä ei olekaan. Mutta bussit on numeroitu ja ne on isompia (ehkä puolet suomen busseista). Pikkuhiljaa tämä alkaa tuntua jo kodilta, ja pikkuhiljaa alan rakastaa Sucrea. Ärsyttävää Boliviassa on kuitenkin se, että katujen kojuilta meiltä eurooppalaisilta pyydetään aina korkeampi hinta. Siksi ostammekin tavaramme oikeasta kaupasta, vaikka kaduilla olisi ehkä halvempaa. (Bolivian kuuluisi olla halpa maa, mutta ainakaan suklaan hinta ei hirveästi poikkea suomen hinnoista:( ) Löysin kuitenkin tunnetulta kauppakadulta korvikset viidellä bolivianolla;) En malta odottaa, että menemme shoppailemaan vaatteita! Ja kävimme Magin host-veljen avustuksella tutustumassa yhteen tanssikouluun, maanantaina menemme kokeilemaan (reggaetonin, salsan ja hip hopin sekoitus...) .


Elämä perheessä on muuttunut yhä helpommaksi ja alan löytää pikkuhiljaa paikkani täältä. Teen Jimelan ja Rosan (kotitöitä tekevät tytöt) sekä Lean kanssa erilaisia hommia, tiskaamme esimerkiksi aina aterian jälkeen astiat. Tiskivuori on lounaan jälkeen valtava ja puoli tuntia kuluu helposti sitä purkaessa. Oikeastaan olen alkanut tykkää tiskaamista ja pöydän siivoamisesta ja muista kotihommista. Perheen nuoret huolehtivat näistä hommista, joten koen olevani osa perhettä tekemällä samalla tavalla. Lounaan tiskaamisen jälkeen on yleensä noin puoli tuntia aikaa ennen lähtöä erilaisiin aktiviteetteihin (tällä viikolla olemme tehneet turistikierrosta hautausmaalle, linnoitukseen, elokuviin.. ja seuraavina viikkoina työskentelemmme illalla). Ja aamuisin opiskelemme vielä ensi viikon espanjaa oppitunneilla. Päivään on muodostunut tietty rutiini: aamupala on aina kahdeksalta ja yhdeltä on lounas. Iltaisin juomme vielä teetä ennen nukkumaanmenoa. Tiistaina ja keskiviikkona pesin vihdoin pyykkiä (käsin tietysti) ennen kaupungille lähtöä. Parvekkeella on pyykkinaru ja vaatteet kuivuvat siinä hetkessä paahtavan Auringon alla. Päivällä aikaa ei ole paljoa, mutta iltaisin on ihana sulkeutua huoneeseen esimerkiksi vain kuuntelemaan musiikkia.

Joskus perheessä on toki vaikeaa. Viikonloppuisin en tiedä, kuuluisiko minun olla perheeni kanssa vai ei; he eivät hirveästi kysele mitään tai pyydä minnekään ja jos kyselevät, en aina ymmärrä. "Despues de dos semanas, vas a entender", sanovat. Ehkä kahden viikon päästä puhunkin heidän kanssaan enemmän.. Vettä on nykyään alakerrassa (paitsi esimerkiksi tänään ei lounaan jälkeen sielläkään) mutta minun ja Lean kylppärissä vain välillä. Suihkun pitäisi toimia yöllä, 23-05 välillä. No, sitten valvomme väsyneinä myöhään ja suihku alkaa toimia kahdeltatoista, jos silloinkaan. Syy on jotenkin paineessa, sillä talomme on rinteessä ja kylppärimme on kolmannessa kerroksessa. Voimme käyttää perheen suihkua, jos siellä on vettä - edes vähän.

Tänään on opiskelijoiden ja myös kevään päivä. Kaduilla on paljon väkeä ja illalla ilotulituksia. Myös me menemme vähän illanviettoon keskustaan vapaaehtoisporukalla. Eilen menimme illalla koko perheen voimin katsomaan yhteen kouluun tanssiesityksiä, joissa myös Rosa oli mukana nätti puku päällään. Sitä ennen iltapäivällä menimme maahanmuuttovirastoon. Mutta tänä vuonna kaikki näyttää olevan vaikeampaa kuin ennen; työntekijöiden mukaan meidän olisikin pitänyt anoa tänne turisti- tai opiskelijaviisumia 30 päiväksi (nyt meillä kaikilla on muu syy -viisumi). Virkamies soitti puheluita, me odotimme. Ja odotimme. Meidät pyydettiin tulemaan illemmalla uudestaan ja menimme. Ja taas odotimme ja taas oli ongelmia, joita en oikeastaan ymmärtänyt. Maanantaina menemme vielä uudestaan sinne ja toivottavasti nyt onnistaa, muuten matkaamme taas bussilla La Paziin, eikä se bussimatka ole mitenkään herkullinen.