30-tuntisen matkani kulki Espanjan ja Perun kautta. Lento Espanjasta Peruun kesti 12 tuntia, joka sujui suurilta osin nukkuessa. Ja jutellessa espanjaa vieressä istuvan perulaisen miehen kanssa. Korvani olivat lukossa, joten en kuullut kunnolla enkä ymmärtänyt puoliakaan. Mutta selviydyin onnettomalla espanjan kielelläni (Luin espanjaa viimeksi kaksi vuotta sitten ja tarkoitus oli kerrata oppimani elokuun aikana. Suunnitelma muuttui viimeiseen viikkoon, mutta sitten suunnitelmaa ei ollut ollenkaan.) hauskaa kyllä oli!
Liman lentokentällä etsin lentoyhtiöni tiskin ja sain kätevästi viimeisen boarding passin. Viisi tuntia odottelua pienellä kentällä keskellä yötä ja sitten koneeseen nukkumaan. Saavuin La Pazin lentokentälle lähes neljän kilometrin korkeuteen levänneenä. Mutta ilman sellaista paperilappua, joka oltiin jaettu lennon aikana. Viranomaiset pysäyttivät ja kysyivät kaikenlaista, mutta olivat hyvin mukavia, ja täytin lapun. Myös matkalaukkuni tutkittiin. Pääsin vihdoin ulos kentältä ja vastassa oli odottamassa ICYEn työntekijä, Olivia. Menimme paikallisella minibussilla toisen ICYE:n työntekijän kotiin, jossa vietin yöni La Pazissa oleskeluni aikana.
Liikenne Boliviassa on hyvin erilaista kuin Suomessa. Kaikki on hyvin kaaottista eikä liikennemerkkejä tai -valoja oikeastaan noudateta. Käyttämämme minibussit ovat pakettiauton kokoisia autoja, joiden tuulilasissa lukee pahvilapuilla paikat, joista bussi kulkee. Bussipysäkkejä ei ole, paikat täytyy vain tietää. Ja siellä istutaan sitten kuin sillit purkissa. Jääminenkin on yhtä hankalaa kuin sisälle pääseminen. Paikka täytyy tietää suunnilleen ja sitten vain sanotaan että "me bajo" tai jotain.. Ihmiset tulevat kyytiin ja lähtevät keskellä tietä, kun bussi on esimerkiksi pysähdyksissä liikennevaloissa. Suojateitäkään ei pahemmin käytetä, vaikka sellaisia löytyy.
Varsinkin La Pazin keskustassa näkee seepraksi pukeutuneita ihmisiä, jotka "opettavat" käyttämään liikennevaloja jalankulkijoille. Kun valo on vihreä, seeprat tanssivat ja pyörivät suojatiellä. Kun valo on punainen, näyttävät he sivulla autoille, että menevät. Jalankulkijoiden liikennevalot tulivat käyttöön Boliviaan vasta pari vuotta sitten, joten ihmiset eivät osaa oikein vielä käyttää niitä. Alkuaikoina seeproille tapahtuikin paljon onnettomuuksia, kun autot eivät tajunneet pysähtyä.
Natalian, Icyen työntekijän, kotona oli saapuessani toinen vapaaehtoinen, itävaltalainen Magi, joka onnekseni puhuu suomea. Yhtäkkiä minulle tuli kylmä ja heikotti. Melkein oksetti mutta päähän ei särkenyt. Muutuin valkoiseksi. Oloni oli hyvin huono. Olivia laittoi minulle cocateetä, joka todella auttoi ja nopeasti. Sitten nukkumaan. Ensimmäinen päivä Boliviassa oli takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti